A blue jean serenade
Eilen tuli koluttua läpi niin Ideapark kuin Asuntomessutkin ja koska omakotitalon ostaminen ei ole kovin ajankohtaista, lähti Ideaparkista mukaan muutama mukava juttu. Ne esittelen myöhemmin, sillä nyt on aika rynnätä uusimman DIY-projektini kimppuun. Koska kyseessä on ikuisuusprojekti nimeä kantava tuotos, saatte sen valmistusvaiheetkin kahdessa osassa. (Leikitään, ettei syynä ole se, etten ole vielä saanut proggista valmiiksi..) Kyseessä on JCstä jo jonkin aikaa sitten hankkimani miesten denim-takki, jolle ei ole tullut käyttöä. Kun se ei istu, niin se ei istu. Pidän kuitenkin hurjasti takin tummasta ja jäykästä materiaalista, joten päätin uudistaa sen makuuni sopivaksi.
Step 1: Leikkasin raa'asti takin hiat pois, jolloin takki muuttui liiviksi.


Step 2: En pitänyt selvästä leikkausjäljestä, joten hiekkapaperin ja ratkojan avulla tein reunoista risaisemmat.


Step 3: Operaation ehdottomasti haastavin ja sormia kivistävin vaihe, paljetit. Jo pelkkä näky saa käteni tärisemään ja ihoni kananlihalle. Kärsimättömyys ja pienet, ommeltavat asiat eivät kulje käsi kädessä...

Pidän kovin kiiltävien paljettejen ja karhean denimin liitosta, saa nähdä milloin tämäkin projekti valmistuu. Ehdotuksia muuten otetaan vastaan, mikä olisi mielestänne paras paikka paljeteille? Itse olen aika vahvasti olkapäiden kannalla... Nyt kuitenkin matka kohti Helsinkiä, nähdään!
Kuvat: © Essi
Let me introduce you to my newest DIY-project. I bought a denim-jacket from JC (men's department) a while back, but haven't worn it once. It just doesn't look good on me, even though I tried to combine it with a hundred different outfits. I rather like the dark, stiff denim, so I decided to turn it into a wardrobe-favourite. Step 1 was to ruthlessly cut off the sleeves, which immediately turned the jacket into a vest. I didn't like the distinct cut, so Step 2 was to use some sandpaper to give the vest a rough look. Step 3 is by far the most challenging and painful part, sequins. The sight of tiny, slippery sequins gives me goosebumps; impatience and sewing don't go hand in hand. I really like the combination of rough denim and shiny sequins, I hope I get to finish this project as soon as possible. I'm also interested to hear where you would place the sequins, I was thinking about the shoulders... Heading to Helsinki now, nothing's better than some shopping and partying!
♥: Essi
Tunnisteet: DIY















































